Ylläksen rastin tarina

Ylläksen Rastin juuret ovat Kolarissa muutama vuosikymmen sitten vaikuttaneessa mahtiseurassa Ylläksen Hiihtäjissä. Puutteellisten olosuhteiden vuoksi perustivat innokkaat suunnistajat Voitto Liikamaan johdolla oman seuran, Ylläksen Rastin.

Seuran perustava kokous pidettiin Kolarissa 28.12.1990. Joulukuussa 2020 tuli seuramme perustamisesta kuluneeksi 30 vuotta. Silloisen piirijohtajan Erkki Alakuijalan lausumat sanat osoittautuivat profeetallisiksi, sillä Ylläksen Rasti on lyhyen historiansa aikana niittänyt mainetta enemmän kilpailujen järjestäjänä kuin niissä menestyjänä.

Vanhaa sananpaukahdusta mukaellen: ”Ne on eri miehet, jotka suunnistuskisoja järjestävät, ko niissä suunnistavat.”

Ylläksen rasti on 30 vuoden aikana järjestänyt lukuisia hiihtosuunnistus- ja suunnistuskilpailuja Ylläksen komeissa tunturimaastoissa ja myös muualla Kolarissa. Viimeisin ponnistus seurallemme oli Suomen Tunturisuunnistuksen järjestäminen Pyhätunturin ja Äkäskeron maastoissa elokuussa 2021.

Seuramme tärkeintä työtä tehdään joka kesätorstaisilla iltarasteilla, jotka houkuttelevat vuosittain ison määrän konkareita meiltä ja muualta sekä uusia suunnistuksesta kiinnostuneita lajin ja seuratoiminnan pariin. Iltarastimme löytyvät muun muassa Rastilippu-palvelusta.

Tervetuloa mukaan etsimään ja löytämään suunnistuksen ilo kauniilta ja haastavilta tunturinrinteiltä!